maanantai 20. joulukuuta 2010

Tiktak aika-ajot PJ2010

Aimo venyttää ensimmäisten aika-ajojen voittoon.

lauantai 18. joulukuuta 2010

PJ2010 ja tauko paikalla! Ja kerran leirillä meijän tuvan äijien kanssa...

Aivan käsistä lähteny tämä päivitystahti! Meni ihan joulukalenteriksi.
Seuraako tätä plokia ees kukaan?

perjantai 17. joulukuuta 2010

Pekko PJ2010

Hai sie komia!

tiistai 14. joulukuuta 2010

PJ2010

Jatkoa edelliselle kuvalle:

Kersantti tsinkkailee. <<<

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Nuorukainen -PJ2010

Paskajätkä 2010-voittaja vauhissansa.

lauantai 11. joulukuuta 2010

Dogit

Koirat on aina niiiin söpöjä!

maanantai 6. joulukuuta 2010

1timer

Päivitys! Herttileijaa!
Käväisin kuitenkin Onetimerin vuorolla kuvailemassa poikain pelaamista ja opin, että Kajaanin jäähallissa on erittäin hankala kuvata.

Jääkiekkohistorian vaatimattomin mies. "Maalintekijä Jumalan armosta".


Hyrrä venyttää, mutta silti yläpörssi heilahtaa. (On se kiekko siellä. Kato vaan tarkasti)





keskiviikko 1. joulukuuta 2010

"Pan-huilun parhaat"

Tämä luritus on omistettu A.Hänniselle.

tiistai 21. syyskuuta 2010

Studio 1.0

Päästiin säheltämään studioleluilla ekaa kertaa ja saatiin aikaan melko absurdeja ruutuja.

Sori Jouni. Oli pakko pistää tämä.

Lauri koviksena.

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Karski merimies.

Paskajätkä 2010 oli ja meni. Oli laavagäpiä, limagäpiä, kuulantyöntöä yms. hienoa. Kivaa oli ja kuvia tuli otettua aika paljon. Ensi päivityksessä niitä sitten enemmän.
Maistiaiseksi kuva yhestä komiasta.

torstai 12. elokuuta 2010

Pasi -fakie fs flip

Lionel teki fakie fs flipin bänkkiin Jyväskylässä +33c lämpötilassa. Oli niin kuuma, että meikäläisen pershiki tuli läpi shortsien ja taskujen. En viittiny olla ilman paitaa, ettei muita olis alkanu kadehdittamaan meikän öljytyt vatsalihakset.

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Lakai jykylässä

Oltiin porukalla Jykylässä tavoitteena katsoa Lakain touria. Lämmintä oli varmaan apauttiarallaa 30 astetta ja osa proista tyytyi kattelemaan meininkiä pakettiautolta käsin. Onneksi kuitenkin Vincent Alvarez, Danny Brady ja tämä kuvassa oleva Kolumbialais-italialainen kundi, jonka nimeä en muista, jaksoivat skeitata. Varsinkin Alvarez lämmitti allekirjoittaneen mieltä tehdessään varmaan 70km/h vauheista fakie 270 bs lipslidejä kurbiin.

torstai 5. elokuuta 2010

keskiviikko 4. elokuuta 2010

tiistai 3. elokuuta 2010

Tonnit paukkuu!

Ensimmäiset tuhat (1000) käyntiä saavutettu sitten laskurin laiton! Oiiiiii, bulldog!

Hyrrä- bs smith

Tommi ja bs smith Rovaniemellä.

torstai 29. heinäkuuta 2010

Lappi touri osa 2

Jumalanvita sentään, ku unohtui tarinan jatko-osa kokonaan Kuningas Halosen kanssa hummatessa, mutta täältä pessee.

Päivä 2. Rovaniemi (inarinsaameksi Ruávinjargâ, pohjoissaameksi Roavvenjárga tai Roavenjárga ja koltansaameksi Ruäˊvnjargg) on Suomen pohjoisimman maakunnan, Lapin, pääkaupunki. Se sijaitsee napapiirin tuntumassa, Kemijoen ja Ounasjoen yhtymäkohdassa. Tuo Suomen 15.sta suurin kaupunki.
Sieltä me herättiin maanantaiaamun viettoon. Osa oli nukkunut hyvin ja osa oli kuunnellu isin (meikä) hellää hurinaa. Tommilla oli edelleen krapula/tuhe isoveljen häistä ja Bruslana oli lähteny ninjana aikasin aamulla duunihommiin.
Kun kerran ollaan koviksia niin Morales aka. Kuhmon Pyssy lämäsi kiukaan tulille ja kävästiin riuhtasemassa aamusaunat. Ei muuten tehny pahhaa, voin sannoo.
Alepasta vähän murua rinnan alle ja menoksi. Tommi unohti jäätelön Bruken pakastimeen, josta itse iso mies ei ollut ollenkaan pahoillaan.

Sitten pakattiin Bora ja lähettiin parkille, mutta ensin vähän juomista valintaladosta. Isi eli meikä sijoitin 20senttieee pelikonneeseen ja jumaleissön ku kone anto viis ässää niin sehän tiesi iisimania. Pyssy sitten lähti vielä jäläkilöylyille saman koneen ääreen ja sai kahesti neloset putkeen. Kyllä oli hymy herkässä.

Sitten oltiin hetki parkilla ja tuumailtiin. Simo teki mahtigäpistä ollien kaareen.

Parkilta sitten lähettiin jollekkin yliopistolle päin. Yliopiston vieressä oli joku pienempi koulu, jonka pihassa sitten olikin tuotteliaimmat sessarit miesmuistiin. Videolle taisi tarttua viisi rania ja muutama yksittäinen + pyssyn ja simon digymatskut.

Koululla oli myös hardcore kurbi, johon Samuli teki 5-0.
Bruslana yhtyi seuraamme tuolla koululla kova duunipäivän jälkeen ja päätimme suunnistaa keskustaan ja kirjastolle porraskurpia hinkkaamaan. Sieltä enemmän leffoissa. Tämän jälkeen kävästiin maailman pohjoisimmassa Mäkisessä syömässä ja kyllähän se maistui.

Sitten vissiin mentiin milkwhaleditsispotille. Heikki ja Tommi liekitti sitä. Kuvassa Heikki lämmittelee bs olliella.
Muut tyytyivät ottamaan lepingtonia.

Käytiin sitten jollain ite valetulla kaarigäpi spotilla, johon kukaan ei tehny mittään. Oltiin kuitenkin skate jonka jälkeen Brukke vei meijät jollekkin lastausrampille. Simolta saatiin rani ja Heikiltä taas paljon kaikkea. Alempana bs feeble (muistaakseni).

Viimeisenä spottina vuorossa oli ehkä Rovaniemen legendaarisin spotti. Betonibänkki.
Tommi teki siihen feeblen.


Tämän jälkeen olikin aika sanoa hyvästit Rollolle ja lähteä litomaan kohti Torniota. Kiitokset Brukelle yöpaikasta. Sohva oli parempi kuin uimapatja.

Ajeltiin Tornioon. Takapenkin hurjapäät joi versusta ja puhui syviä. Etittiin telttapaikkaa niin kauan että meikää alkoi ottamaan pattiin. Lopuksi riuhtastiin teltat pystyyn paikalle missä oltiin ekaksi käyty. Auringonlasku oli helemi. Grillattiin kyrsää ja tassuja. Otettiin olutta. Toiset Versusta. Käytiin uimassa. Ite menin nukkumaan. Hurjapäät oli kuulemma menny kiikkumaan ja nauranu Zipille. Samuli oli kertonut vitsejä (näette sitten Digy 2 -leffassa).


Aamulla heräsin n. klo 10 ja kävin uimassa. Pakkasin kamat ja herätin Tommin. Simo heräsi meijän ääniin. Lähettiin Tommin kanssa pyörähtämään kirkolla ja käytiin Arnoldsissa sumpilla. Kun palattiin oli Simolle iskenyt armoton krapula/tuhe tai sitten ruokamyrkytys edellispäivän grilliherkuista. Pakattiin auto ja käytiin Ikeassa syömässä halvat hodarit.

Samana päivänä ajeltiin vielä Kemiin, jossa käytiin VR:llä ja kirpputorilla. Heikki yritti tehä bs nosegrindin jonkun mummon palkinto petunioihin. Kysyttiin joltain paikalliselta nasulta, missä on parkki. Ei osannu neuvoa, mutta kehui, että Kemissä on hyviä mäkiä keulia. Asia selevä.
n. 36min tämän jälkeen meikällä meni sitten se nilikka. Hyrrä polki lihakset auki ja kävi R-kioskilta hakemassa jäitä. Iso kiitos!
Sitten lähettiin jo Oulua kohti ja paikalle päästyämme huomasin, ettei jalalla kävella. Eli ekalla maitojunalla kotiin kiroamaan. Tippa meinasi tulla junassa silimäkulmaan, perkele.
Kundit touraili pari päivää Oulussa. En tiiä mitä tekivät. Saa joku toinen kertoa niistä päivistä.

Loppu

maanantai 26. heinäkuuta 2010

Lappi touri 2010



No se on morjensta taas. Ei oo paljoo tullu päiviteltyä, kun ei ole tullut otettua kuvia. Nyt niitä sitten tuli jonkin verran, kun pohjosessa käväistiin.

Lähettiin sunnuntai-iltana Kajaanista posottelemaan kohti Rovaniemeä n. klo 18 maissa. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Paltamo. Rullattiin jollain raunioilla kunnes alkoi satamaan vettä ja lopuksi käytiin ostamassa pikkusuolaista paikalliselta Neste-huoltoasemalta. Matka pohjoiseen sai jatkua.

Toinen pysähys suoritettiin Puolangalla kun hoksattiin, ettei keretä Pudasjärvelle ennen klo 21 (eli ei olsonia). Kävästiin paikallisessa marketissa ostamassa pari pitkää jonka jälkeen suuntasimme paikkakunnan kovimmalle parkille (kuva alla). Kyseisen parkin flättikurpiin suosittelen lämpimästi nosegrindien tekoa, jos haluaa katkaista kätensä vaikka sairaslomaa tai vmtl:ää varten.
Puolangan jälkeen taivas alkoi näyttää pelottavalta.

Make oli käyny kulumilla. On se kova.


Tämä tuli otettua ennen Ranuaa, kun pysähyttiin heittämään vettä valtion mehtään.


Ranualla vielä skeipattiin, mutta ite en ottanu kuvia vaan tyydyin videokuvaajan osaan. Samulilta luultavasti irtoaa kuvia jossain vaiheessa. Illaksi/yöksi ajeltiin roihin ja otettiin muutamat rentouttavat. Sitten meikä aloitti shown kauniilla kehräämisellä joka tuuditti nuoremmat kollit unten maille.

Jatkuu huomenna...

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Ensimmäinen HDR-ripulointi.

Oli tylsää ja kattelin eilisen kuvauksia, joten ajattelin kokeilla hdr-kuvan tekemistä tästä Pasin fs olliesta. Mustavalkoisena tästä tuli jopa inhimillisen näköinen. Värikuvana taas näytti niinkuin Pasi olis ollut skeittaamassa Jalin suklaatehtaassa. Ihan älyttömän imelät värit.

Itsehän en oikein fiilistele näitä hdr-kuvia, enkä laske niitä enää valokuviksi, mutta pitihän sitäkin kokeilla.

Parhaimmillaan ovat kuin maalauksia.

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Löytö.


Eilen oli kova skeitti-/kuvauspäivä. Kierreltiin kalakukkokaupunkia ja hoksattiin, että erästä vanhaa tehdasta on alettu purkamaan. Sieltä sitten löytyi tämmönen vanha siilo joka oli räjäytetty tai jotenkin muuten katkaistu ja kaadettu. Kapine näytti varsin oivalliselta fullpipelta, mutta kun pökäle oli kaatunut maahan, oli sen flättiosaksi jäävä alue murskaantunut rullauskelvottomaksi. Kyynel.

lauantai 12. kesäkuuta 2010

Hippu.

Ne jotka ei sattumoisin vielä tiedä niin me saatiin eilen perheenlisäystä karvapallon muodossa ja pakkohan sitä on kuvata.

torstai 10. kesäkuuta 2010

Pyssy.

No nyt alkaa käymään skeittikuvat jo vähiin, joten laitetaan turhakekuva ite komiasta eli Kuhmon Pyssystä. Olkaa hjuva.

Ps. Pasi saa alkaa valmistautumaan lauantai- ja sunnuntai-iltojen sessioihin, että saadaan lisää sekundaa ihmisten ihmeteltäväksi.

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Hyrrä -fs nosegrind

Tommi kävi taas Kuopijossa hurjastelemassa. Parkille saapuessamme pamahti Lionilta viesti, että jollain koululla, jonka nimeä en enää muista, on "helemi" spotteja. Nehän piti lähtee tarkistamaan ja jumaleissön! Nehän oli helemiä! (Ainakin Kuopion muihin spotteihin verrattuna).

Ps. Parkilla oli pari 14 v. voittajaa ottanu ilmeisesti 80%-viinaa aka. häräntappoasetta ja makasivat omissa oksennuksissaan ynnä muissa eritteissä. Paikalle sitten pärähti pari ambulanssia ja sinivuokot. Ilmeisesti toinen juhlijoista lähti vatsahuuhteluhommiin. Siinä alkoi Hyrränkin morkkis tuntumaan mitättömältä ja hymy nousemaan naamalle, kun mietti mikä vointi noilla kahella sankarilla seuraavana päivänä on/oli.

lauantai 5. kesäkuuta 2010

Pyssy -bs tsinkki

Nyt kun Samuli julkaisi oman versionsa tästä Hente Moralesin bs tsinkistä(vai mikä lie), niin minäki sitten.

ps. yllättävän kovalla tahilla on nyt tullu päiviteltyä. Kohta loppuu kuvat.

perjantai 4. kesäkuuta 2010

Hyrrä -ss heelflip




Hyrrä käväisi Kuopiossa pääsykoehommissa. Urakan jälkeen vähän skeipattiin ja käytiin Ammattiopiston uusilla tiilibänkeillä. Tommi teki svitsheelin.

ps. Tuossa vieressä ja n.70m kuvaus paikan takana menee isot ysit ja miehekäs hänkkä, jos joku haluaa kävästä vasaroimassa. Myös hänkän yli bänkkiin voi hyppiä jos 8-9 ollie ei tuota minkäänlaista ongelmaa.
Samalta spotilta löytyy myös Pasin uusi lempparikurbi, joka näyttää helemeltä, mutta johon ei voi tehä muuta kuin 5050. Se on kuorrutettu jollain kinuskikastikkeella.

torstai 3. kesäkuuta 2010

Pasi bs smith

Pasi työsti bs smittiä Kajaanin tielaitoksen ikkunalautaan. Kovasta yrityksestä huolimatta temppu ei mennyt päälle vaan töppäsi ländätessä aina huonon tiilibänkin saumoihin.

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

The Expendables


On niin miehekäs leffa tulossa elokuussa, että pakko jo tehä päivitys sille. Voin melkein luvata, että on hirveetä onelinereitten juhlaa. Sen verran kovia kundeja näyttelijöinä.





Sylvester Stallone <>
Arnold Schwarzenegger <>
Jason Statham <>
Jet Li <>
Dolf "Ivan Drago" Lundgren <>
Randy Couture <>
Steve Austin <>
Terry Crews <>
Mickey Rourke <>
Bruce Willis <>
...

Heikki -bs wallride

sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Pasi ssblunt



Käytiin Kajaanin parkilla ja Pasi teki ss bluntin suht rouheeseen asfalttikaareen.

tiistai 18. toukokuuta 2010

Chad Timtim -Trio 1/3

Kun ei ole omaa mediaa jaettavaksi niin laitetaan sitten muitten. Elementin kovin ukko (Bamin, Muskan ja Mike.V:n jäläkeen).

Ainakin itelle maistui.

maanantai 17. toukokuuta 2010

maanantai 10. toukokuuta 2010

Edelleen Vuokatista.

Jussi.
Bs tail pelottavaan kaareen.
Vuokatti.

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Pasi vkat

Pasi lensi kaaresta kaareen.

lauantai 8. toukokuuta 2010

Lädi Vuokatissa.


Lädi teki Vuokatissa flipin feikkiin. Otin kuvan.
ps. näyttää kenno olevan vähän likainen, mutta en jaksa muokata mitenkään muuten ku lisätä tekstin.

torstai 6. toukokuuta 2010

viikki.

Viikko ennen vappua käytiin tsadissa. Oli vielä aika viileetä.